Rakastuin päätä pahkaa – hulluna! Hän saapui elämääni valtavalla voimalla. Hän oli kiinnostunut kaikesta minussa: menneisyydestä ja tulevaisuudesta. Hän arvosti minua, kannusti minua ja hän kuunteli. Hän rakasti minua enemmän, paremmin ja täyteläisemmin kuin kukaan aikaisemmin.
Pikku hiljaa hänestä tuli elämäni aurinko – jonka ympärillä kiersin, ja kuu – joka kiersi minua. Olin onnellinen! Olin rakastunut!
Paratiisista helvettiin
Sitten jokin muuttui – tuli ensimmäinen riita
Ilman syytä – varoittamatta. Rakkaani suuttui. Hänen silmänsä muuttuivat lasittuneiksi, hänen suoltaessaan syytöksiä suustaan. Hän otti esiin kaikki menneisyyteni kokemukset ja syytti minua omista pettymyksistäni ja epäonnistumistani.
Yhtäkkiä olin syyllinen hänen kurjaan elämäntilanteeseensa, josta en tiennyt mitään. Hän halusi erota!
Putosin paratiisista suoraan helvettiin.
Epätoivoisesti tarrauduin häneen; anelin, ryömin ja matelin, jotta rakkaani antaisi minulle anteeksi. Halusin kipeästi takaisin sen rakkauden mikä oli ennen riitaa. Olin pelosta sekaisin. Itkin, tärisin, huusin ja voin pahoin.
Sitten tilanne rauhoittui. Rakkaani hyväksyi anteeksipyyntöni, sillä edellytyksellä, että käyttäytymiseni ei toistuisi. Olin taas onnellinen – aavistuksen epävarma, mutta onnellinen.
Elämä vuoristoradalla
Elämä palasi lähes entiselleen – kunnes tuli uusi riita, ja sama kuvio toistui uudestaan ja uudestaan; minut nostettiin vuoroin korkealle rakkauden vuorelle ja hetken päästä pudotettiin alas vuorelta ilman turvavaijereita. Ylös ja alas – ylös ja alas.
Jossain vaiheessa rakkauden kliimaksia ei enää saavutettu, ja jäljelle jäi vain turvattomuus ja tyhjyys. Tajusin ettei kokemani ollutkaan rakkautta, vaan se oli illuusiota rakkaudesta, keino, jolla narsistisesti persoonallisuushäiriöinen ihminen yrittää saada ”kaksi ihmistä menettämään erillisyytensä”.
Tajusin, ettei rakkaani käytös tulisi koskaan muuttumaan. En kykenisi paikkaamaan narsistin lapsuuden aikana syntynyttä kiintymyssuhdehäiriötä enkä hänen kykyä tunnistaa omia aitoja tunteitaan.
Tajusin myös, että en ikinä pystyisi estämään narsistisen raivon syntymistä, sillä rakkaani, narsisti, kokisi minun rakkauden häntä kohtaan olevan samanlaista kun hänen omansa; tyhjyyttä vailla lämpöä ja aitoja tunteita.
Ymmärsin lopulta, että vaikka kuinka paljon ja monella tapaa yrittäisin rakastaa, niin rakkaani, narsisti – ei ikinä kykenisi aitoon vastavuoroiseen rakkauteen. Jos jatkaisin suhteessa, olisin loppu elämäni narsistisen täyttymättömän rakkauden kerjäläinen.
Rakkaudella,
Kaisa Hiltunen
Millaisia ajatuksia kirjoitukseni sinussa herätti? Onko jokin tähän liittyvä asia, josta toivoisit kuulevasi lisää?
Lähisuhdeväkivaltaan ja narsismiin erikoistunut psykoterapeutti ja sosiaalityöntekijä
Lähde: Salomaa, Paula: Narsismin tiedostaminen: Toipumisopas narsisteille ja uhreille. Viisas elämä 2014.