Näin moni lähisuhdeväkivaltaa kokenut sanoo riitojen jälkeen. ”Meillä menee ihan hyvin”, kun, kun kotona ei riidellä, ei lyödä, ei juoda, ei huudeta, ei tarvitse olla varuillaan, vai tarvitseeko olla?
Toipumisen vaihe
Between violence – on aika, jota kuvailen tilaksi, joka sijoittuu edellisen väkivallanteon ja tulevan väkivallan teon välimaastoon. Se on tila, jossa lähisuhdeväkivaltaa kokevat toipuvat edellisestä riidasta ja alitajuisesti varautuvat uuteen riitaan. Se on toipumisen vaihe, toisaalta uuden toivon vaihe, mutta samalla myös varautumisen vaihe.
Väkivallan syklisyyteen kuuluu valitettavan usein se, että riidoista ei jälkeenpäin puhuta, eikä niitä aidosti selvitetä, saati että riidoista ja niiden selvittelyistä syntyisi uudenlaisia riitelyn toimintamalleja. Useimmissa väkivaltaisissa suhteissa, riitojen jälkeen asiat painetaan alas eikä niistä puhuta. ”Bitween violence” on usein hiljaisuuden tila, jossa vaikeista asioista vaietaan, uskottelemalla että ”meillä menee nyt ihan hyvin”.
Todellisuudessa ”meillä menee ihan hyvin- vaihe” on enemmänkin selittelyä itsellemme ja läheisillemme. Se on illuusiota ja suoranaista itsepetosta, jolla pyrimme mantran tavoin todistelemaan itsellemme, että kaikki on perheessä taas hyvin ja kotona on turvallista elää. Uskottelemme, että väkivallan tekijä pyrkii sanojensa mukaisesti muuttumaan ja, että minä itse, omilla toimillani pystyn parantamaan tapani, jotta en aiheuttaisi omalta puoleltani riitaa. – koska me haluamme uskoa niin, koska me haluamme toivoa niin -.
Toivo
Välitilaan liittyy toivoa, että kaikki muuttuu paremmaksi. Välitilaan liittyy myös epäuskoisuus siitä, että oliko kokemani väkivalta totta vai olinko kuvitellut tilanteen paljon vakavammaksi. Välitilaan liittyy myös häpeän kokemusta siitä, että miksi ajattelinkaan erota puolisostani.
Toivo pitää väkivaltaisessa suhteessa kiinni pahemmin, kun mikään muu tekijä. Se että väkivalta satuttaa sekä fyysisesti että henkisesti, ei riitä siihen, että suhteesta pääsisi irti. Sillä, niin kauan kun toivoa tilanteen muuttumisesta paremmaksi on, niin kauan väkivaltaisessa suhteessa pysytään. Elikkä ”meillä on nyt ihan hyvin” ajattelu pitää kiinni väkivaltaisessa suhteessa, sillä se pitää sisällään paljon toivoa, mutta huomaamattaan siihen sisältyy paljon psyykkistä alistumista.
Uskottelemme itsellemme, että jos sekä väkivaltainen puoliso muuttuisi, että minä itsekin muuttuisin, niin silloin ei välivaltaa enää olisi. Se, miten pyrkimyksemme muuttua liittyy alistumiseen, johtuu siitä, että usein muutokseemme liittyy erilaisten riitoja aiheuttavien tilanteiden vältteleminen.
Välttelykäyttäytyminen
Betveen violence – tilassa uhri pyrkii välittelemään riitoja; ei ota edellistä riitaa puheeksi eikä siihen liittyviä asioita selvitetä. Välttelykäyttäytymiseen liittyy myös kaikki henkisen väkivallan seuraamukset: sosiaalisten suhteiden kapeneminen, taloudellisen itsemääräämisen siirtäminen puolisolle, omien mielipiteiden rajoittaminen, hiljeneminen ja loppujen lopuksi ”näkymättömäksi muuttuminen”.
Toisin sanoin, Between violence tilan ”meillä menee ihan hyvin” – todellisuus on illuusiota. Eli todellisuudessa meillä ei mene lainkaan hyvin, vaan elämme uuden väkivallan tekoa odottaen, vältellen, ja varuillaan ollen. Todellisuudessa selittelemämme turvallisuuden tunnetta ei ole, sillä kotimme ei ole muuttunut yhtään sen turvallisemmaksi, kun mitä se oli ennen edellistä riitatilannetta.
Todellisuudessa, – vaikka nyt tällä hetkellä ei väkivaltaa ole, niin hyvin todennäköisesti väkivaltaa on jälleen -, jolloin se kokemus siitä, että ”meillä on nyt ihan hyvin” on vain itsemme ylläpitämää illuusiota turvallisuudesta edellisen väkivaltatilanteen loputtua ja uutta väkivaltatilannetta odotellessa – ”between violence” – välitilassa.
Ystävyydellä,
Kaisa Hiltunen
Lähisuhdeväkivaltaan ja narsismiin erioistunut psykoterapeutti.
YTM, sosiaalityöntekijä, työnohjaaja, hypnoterapeutti.
