Kuinka hyvältä tuntuikaan, kun vihdoin olin löytänyt kumppanin, joka osoitti aitoa kiinnostusta minua kohtaan. Hän kuunteli elämänkokemuksiani tarkkaan ja teki tarkentavia kysymyksiä menneisyydestäni. Välillä kysymykset tuntuivat tunteilevilta ja ehkä liiankin yksityiskohtaisilta, mutta kaikkinensa tuntui upealta, että joku hänen kaltaisensa upea ihminen, oli näin kiinnostunut minusta – vain minusta!
Hän sai minut kukoistamaan ja tuntemaan itseni erityiseltä ja tärkeältä. Niinä hetkinä sain kokea olevamme maailman ihmeellisin ihminen. Elämä tuntui täydelliseltä!
Uusi kumppani oli myös kokenut paljon vaikeuksia ja epäonnea elämässään. Hän oli kerta toisensa jälkeen törmännyt mitä oudoimpiin seurustelukumppaneihin. Onneksi minä olin tullut hänen elämäänsä, jotta voisin tarjota hänelle sitä rakkautta, josta hän oli jäänyt paitsi. Minä halusin olla erilainen, kun hänen exänsä. Korjata hänen sydämensä ja antaa niin paljon rakkautta, että hän voisi vihdoin olla onnellinen.
Näissä päivänkakkaran ja poutapilvien tuntuisissa tunnelmissa menikin sitten jokin aika. Elämän höttöisen kevyissä pinkki päivissä oli ihana liihotella.
Sitten jokin muuttui
Ensin alkoi pienimuotoinen huomauttelu ja vähättely. Sitten tulivat ensimmäiset riidat.
Kumppani nosti esiin hänelle luottamuksella kertomani asiat, ja sai ne kuulostamaan inhottavilta ja rumilta. Tämä tuntui käsittämättömän väärältä, joten puolustauduin, väitin vastaan, suutuin, raivosin ja sitten itkin.
Riita onneksi laantui ja pian asiat sovittiin. Tehtiin lupauksia puolin ja toisin, ja vannoimme, että emme enää ikinä riitelisi. Näin menikin jokin aikaa.
Sitten riidat alkoivat taas. Tuli toinen riita, sitten kolmas ja neljäs… Kerta toisensa jälkeen riidoista tuli isompia, sillä edellisten riitojen aiheet kasaantuivat uusien riitojen päälle, ne mutkistuivat, sekoittuivat ja raaistuivat, kunnes riitojen syitä oli jo hankala enää ymmärtää.
Riidat kuitenkin sovittiin, mutta vaikka elämä palasi jokaisen riidan jälkeen näennäisesti ennalleen, niin todellisuudessa mikään ei enää palannut ennalleen. Riidat jättivät jälkeensä pelon, epävarmuuden, turvattomuuden ja häpeän.
Elämässä kaikki oli perustavaa laatuisesti muuttunut. Minä olin muuttunut, sinä olit muuttunut ja me olimme muuttuneet. Huomaamatta huomasimme elävämme parisuhteessa, jossa väkivallasta oli tullut epätoivottu vieras kotiimme; emme tienneet milloin se tuli käymään, miten se tuli käymään ja kuinka kauan se kotonamme vierailee.
Tällaisia tarinoita kuulee lähisuhdeväkivaltaa kokeneiden suusta säännöllisesti. Ihmiset kokevat syyllisyyttä ja ovat häpeissään siitä, että ovat eläneet vaikeissa ihmissuhteissa jopa vuosikymmeniä.
Todennäköisesti myös sinä syytät itseäsi siitä mihin olet itsesi ja lapsesi altistanut, mutta haluan muistuttaa sinua siitä, että lähtökohtaisesti sinä halusit elämällesi pelkkää hyvää. Sinä uskoit ja toivoit toiseen ihmiseen ja halusit rakastaa häntä.
Nämä kaikki ovat tärkeitä arvoja elämässä, ne tekevät sinusta inhimillisen ja tuntevan ihmisen. Kaiken tämän kokemuksen keskellä tai sen jälkeen, on hyvä tutkiskella sitä, missä menee toisen ihmisen rakastamisen raja ja missä kohtaan alkaa itsensä rakastaminen.
