”Se, mikä ei tapa, se vahvistaa!”
Kukaan meistä ei halua tulla nähdyksi ihmisenä, joka aina vaan valittaa vaikeasta elämäntilanteestaan, saati antaa itsestään kuvaa ylikävellystä uhrista. Ei – me haluamme kertoa raskaista kokemuksistamme, mutta tarinan pitää päättyä, aivan kuten sadutkin, sankarilliseen kliimaksiin. jossa tarinan kertoja on sadun lopussa voittaja, sankari tai sankaritar. Me haluamme tulla nähdyksi ihmisenä, joka on selviytynyt voittajana vaikean elämäntilanteen läpi.
Oli kertomuksemme kuinka raskaita tahansa, se päättyy lähes aina toteamukseen: ”No – se mikä ei tapa, se vahvistaa!”. Tämä on inhimillistä, sillä me haluamme viestittää kuulijoille, että ”kyllä minä selviän” koska ”onhan sitä ennenkin selvitty!”, sillä ”olenhan minä Selviytyjiä!”
Millainen ihminen on selviytyjä?
Kuitenkin, jos tarkastelemme mielikuvaa selviytyvästä ihmisestä, niin mitä tällä sanalla oikeasti tarkoitetaan? Selviytyjä on ihminen, joka on selviytynyt yksittäisestä tai pitkään kestäneestä vaikeasta elämäntilanteesta. Selviytymiseen liittyy aika jonkin totaalisen romahduksen tai jopa kuoleman välttäminen. Selviytyjä on siis selvinnyt hengissä, välttänyt jonkin pahimman skenaarion tapahtumasta tai selvinnyt ”ehjin nahoin” mahdottomalta tuntuvasta tilanteesta.
Selviytymisen eetos on meillä ihmisissä hyvin syvällä, ja selviytyjän identiteetti on jotain sellaista, mitä me haluamme ylläpitää – tapahtui mitä tahansa.
Selviytyjät psykoterapiassa
Kun vastaanotolleni tulee ihminen, joka kuvailee edellä mainitulla tavalla omaa selviytymistään, minulle psykoterapeuttina tämä kertoo usein siitä, että selviytymistä korostava ihminen on vasta toipumisensa alussa, tai jopa esivaiheessa. Selviytyminen, tai selviytyjäksi itsensä kokeminen ei kerro hyvästä olosta, onnellisuudesta tai psyykkisestä toipumisesta yhtään mitään! Päinvastoin se on toimintamalli, joka pitää ensin saada ”ajettua alas”, jotta varsinainen toipuminen voi alkaa. Selviytymisen eetokselle on toki oma paikkansa myös psykoterapiatyöskentelyssä, mutta sen aika on myöhemmin.
Biologisesti ajateltuna, Selviytyminen on meidän elämämme hengissä säilymisen kannalta välttämätön ominaisuus. Sillä on erinomaisen hyvä tarkoitus meidän elämässämme. Ongelmaksi tämä ominaisuus tulee siinä kohdin, kun ihminen luulee, että hänen tulee vain selviytyä tilanteesta kuin tilanteesta ilman, että hän koskaan kyseenalaistaa sitä, että olisiko jo aika lopettaa selviytyminen ja aloittaa eläminen.
Miksi Selviytyjän moodista pitää päästää irti?
Selviytyjän moodista tulee päästää irti, koska ihminen voi parantua vain vasta lopetettuaan selviytymisen! Tämä on paradoksi, mutta niin se vaan menee. Tämä on usein vaikeaa, sillä selviytymisen lopettaminen vaatii vauhdin hiljentämistä, pysähtymistä ja itsensä kuuntelemista. Selviytymisen lopettaminen vaatii myös sitä, että ihminen lakkaa olemasta reagentti muiden ihmisten tunteille ja toiveille, ja alkaa sen sijaan reagoida omiin tunteisiin ja toiveisiin.
Selviytymisen lopettaminen antaa meille tilaa hengittää ja pysähtyä, koska jatkuva hätä ja paniikki lakkaa. Se antaa meille tilaa olla oma itsemme – ja mahdollisuuden aloittaa elämämme mielenkiintoisin matka – kohti aitoa itseämme!
Rakkaudella,
Kaisa Mirano
